perjantai 15. toukokuuta 2015

Kana-nachovuoka kera mustikka-keksi-mascarpone-kermavaahto -lasijälkkärin :)

Hellurei! Tänään on vuorossa kokeilu, jonka on inspiroinut kummisetäni vaimon aikanaan tekemä nachovuoka. Eli kyseessä siis nachovuoka, jonka itse olen kehitellyt monta reseptiä luettuani. Ja jälkiruokana lasijälkkäri, johon tulee kaikkea hyvää. Näätte sitten...

Siispä ruvetaan hommiin...

Nachovuoka: (4:lle)

Ainekset:
200g Nachoja (maulla ei väliä, mistä itse tykkää; itse käytimme juuston makuisia)
n.200-300g Marinoituja broilersuikaileita (tässäkään maulla ei niin väliä, kunhan sopii makumaailmaan; itse käytimme hunajamarinoituja)
4 rkl Taco mausteseosta
1 prk Maissia
1-2 Punasipulia pilkottuna sopivan kokoiseksi (oman maun mukaan määrä ja koko; voi toki jättää poiskin)
1/2 dl Vettä
1/2 prk Salsaa (medium; toki saa laittaa tulisempaa jos tykkää)
1/2 prk Juustokastiketta
päälle Juustoraastetta (emmental) oman maun mukaan
Rainbown tuotteillakin tuli hyvää...

Tässä esimerkki juustokastikkeesta.
Tässä esimerkki taco-mausteseoksesta
 Ohje:
1. Pistä uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
2. Voitele uunivuoka juoksevalla kasvisrasvalevitteellä (tai millä nyt haluat)
3. Avaa maissipurkki valmiiksi ja valuta ylimääräinen vesi pois
4. Pilko punasipulit, ei liian pieneksi, muttei liian isoksi, ihan sen kokoiseksi kun tykkäät
Uunista otettuna...
5. Paista broilersuikaleet (mielellään isolla, syvällä) pannulla pienessä määrässä rasvaa (vähentää kiinnipalamisen riskiä)
6. Lisää joukkoon vesi, taco-mausteseos ja salsa, anna kiehahtaa hetki n.2min riittää
7. Sekoita joukkoon myös  maissi ja punasipulit (mutta älä paista niitä ollenkaan, vain sekoita joukkoon)
8. Mikäli käytössäsi on iso pannu: sekoita myös nachot sekaan tai vaihtoehtoisesti mikäli käytössäsi ei ole isoa pannua, voit sekoittaa nachot vasta vuoassa tai latoa nachoja ja kana-mauste-maissi-punasipuli -seosta vuorotellen vuokaan.
9. Annostele juustokastiketta tasaisesti vuoan päälle
10. Ripottele viimeiseksi vuoan päälle juustoraastetta oman maun mukaan (ei kuitenkaan kannata laittaa liikaa, ettei se aivan ruskistu uunissa)
11. Laita vuoka uunin keskitasolle ja paista 225 asteessa n.10-15 minuuttia (niin, että pintaa saa hiukan väriä)


Valmiina lautasella :)

 Tarjoile esim. salaatin kanssa. Itse teimme salaatin pikkutomaateista, paprikasta, krutongeista, kurkusta, salaatista ja fetasta. Ja bon appétit! :)













Sitten jälkiruoan kimppuun...
Jälkiruokahan oli siis lasijälkkäri, mikä tarkoittaa usein vain jälkiruokaa, joka tarjoillaa lasista ja siinä on monia kerroksia.
Tälläkertaa halusin kokeilla jotain missä on mustikkaa, keksiä ja tuorejuustoa...
...Tällainen siitä sitten tuli eri reseptejä yhdistellessä ja omaa luovuutta käytettyä..

Ainekset: (3:lle)
Mustikoita (3dl)
n.6 Suklaa coociesseja (itse käytin rainbown)
1 Rasia mascarpornejuustoa (muistaakseni juustohyllyllä)
1,5 dl Kuohukermaa
Sokeria
Vaniljasokeria

Ohje:
1. Sulata marjoja hiukan
2.Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se sokerilla sekä vaniljasokerilla oman maun mukaan
3. Ota jälkiruokalasit esim. konjakkilasit tai kuohuviinilasit tai viinilasit esille
4. Kokoa jälkiruoat kerroksittain lusikoiden avulla, laittamalla esim. alimmaiseksi kermavaahtoa, sen päälle mascarponejuustoa (2 ruokalusikallista riippuen lasin koosta), sen päälle suklaacoocien murusia (1 keksin verran käsin murustaen), seuraavaksi mustikoita ja laita vielä kertaalleen kaikkia kerros. Jolloin päälle jää kaunis muru-mustikka -pinta.

Valmis jälkiruoka-annos.

                                   ...Ja eikun vain syömään...





    sunnuntai 25. tammikuuta 2015

    Vuohenjuusto-basilika-aurinkokuivattu tomaatti -broileria :)

    Heipähei!
    Eilen tuli siis taas kokeiltua jotakin itselle aivan uutta. Inspiraation lähteenä olivat ravintoloiden herkulliset menut ja sieltä bongasimme vuohenjuustobroilerin, joten päätimme etsiä ensin reseptin, josta sitten tuttuun tapaamme teimme oman version.

    Elikkäs ruokanamme eilen oli vuohenjuusto-basilika-aurinkokuivattutomaatti-broileria. Lisäksi söimme feta-purjo-salaattia ja rainbown punakuorellisia lohkoperunoita. Ja ohje broileriinhan menee näin:

    Ainekset:

    n.600 g broileria (itsellä oli n.600g kariniemen kananpojan paistileikettä, myös muunlainen kana sopii, mutta itse ostaisin maustamattomia)
    aurinkokuivattuja tomaatteja basilikaöljyssä (rainbow) n.10-15 aurinkokuivattua tomaattia oman maun mukaan
    tuoretta basilikaa n.2/3 koko basilikasta, mutta toki oman maun mukaan voi muokata
    100g vuohenjuustoa

    + maun mukaan lisukkeet kuten perunat

    Valmistusohje:

    1. Pistä uuni kuumenemaan 250 asteeseen
    2. Voitele uunivuoka voilla (helpointa lorauttaa pieni määrä juoksevaa kasvisrasvaa vuokaan ja levittää talouspaperilla)
    3. Laita pannu kuumenemaan liedelle ja lorauta siihen hieman kasvisrasvaa tai millä olet tottunut paistamaan, odota kunnes pannu on kuuma ja rasva sulanut, paista kanat kypsiksi
      (itsellä meni n.10 min/puoli, anna kanan paistua rauhassa ensin toiselta puolelta ja sitten toiselta, eli käännä mielellään vain kerran, niin kana pysyy mehevänä, mutta muista että esim. kananpojan minuuttipihveissä paistoaika on aivan toistaluokkaa)
    4. Tee paiston aikana vuohenjuusto-basilika-aurinkokuivattu tomaatti -levite valmiiksi
      1. ota n.100g vuohenjuustoa ja pilko se hieman pienemmiksi paloiksi
      2. ota basilikasta n.2/3 pussista ja revi lehdet pienemmiksi
      3. leikkaa n.10-15 aurinkokuivattua tomaattia pienemmiksi paloiksi
      4. lorauta aurinkokuivattujen tomaattejen öljystä n. 2rkl joukkoon
      5. sekoita niin, että siitä tulee levitemäistä
        • itse tein tämän vaiheen teholeikkurilla, mutta onnistuu käsinkin esim. lusikalla muussaten (silloin kannattaa pilkkoa ainesosat pienemmiksi, jolloin sekoitustyö helpottuu)
    5. laita kypsät kanat vuokaan ja levitä levite kanojen päälle 
    6. laita vuoka uuniin n. 5 minuutiksi ja ruoka on valmista :)
    Kanat menossa uuniin...
    Muista huomioida myös lisäkkeiden valmistus eli esim. kasvisten paisto pannulla tai perunoiden kypsennys uunissa. Itsellä ei ole kiertoilmauunia käytössä, mutta hyvin on onnistunut monen paistaminen saman aikaisesti kun vain lisää hieman aikaa tai asteita ja vaihtaa tarvittaessa esim. pellin ja vuoan paikkaa n. puolessa välissä. Tässä reseptissä toki se ei ole tarpeen sillä vuoka on uunissa kovissa asteissa ja vain 5min jotta juusto sulaa ja maku tulee paremmaksi.


    Valmis ateria :)


    torstai 24. heinäkuuta 2014

    Nopeat ja helpot Sitruunaiset neliöt

    Hej på dig vaan kaikille taasen. Ja niin kuin lupasin, tulen nyt päivittämään tätä blogia useammin. Tällä kertaa vuorossa on sitruunan nälkään leivonnainen, jonka kuka tahansa osaa tehdä. Siskoni oli kylässä ja päätimme hieman leipasta jotakin, ja tämä resepti muistui mieleen. Ja nyt muutkin saavat kokea kuinka simppeli voi olla hyvää. Tämä on myös halpa tehdä, sillä meidän kaapeissa on aina kaikki muut ainekset näihin, paitsi kondensoitu maito ja sitruuna.

    Vinkkinä: Kondensoitu maito ei löydy maitohyllystä kuten olettaa saattaisi, vaan mm. Citymarketeissa usein se löytyy läheltä mausteita ja aasialaisia makuja, yleensä kookosmaidon läheisyydestä.

    Näiden kaveriksi suosittelen jäätelöä, mm. mustikkapiirakka jäätelö on oiva kaveri tälle herkulle. :) Ja nyt kiinni reseptiin.

    Ainekset:
    120g voita
    1 1/2dl fariinisokeria
    2 1/2dl kaurahiutaleita
    2dl vehnäjauhoja
    1tl leivinjauhetta
    1/4tl suolaa

    Täyte:
    1 sitruuna, josta käytetään sekä kuori että mehu (kuorta voi raastaa haluamansa mukaan, itse laitan kaiken, ja puristan sitruunasta kaiken mehun mitä saan)
    1prk eli 397g kondensoitua maitoa (purkit usein juurikin tuon kokoisia, tai kohdalleni ei ole ainakaan osunut muun kokoisia)

    Vinkki: et tarvitse sitruspuserrinta, kunhan vain varot siemenien joutumista täytteeseen. Sitruunaa raastaessa kannattaa huomioida, että kuoren alla oleva valkoinen on pahan makuista, joten vältä raastamasta sitruunaa liikaa.

    Tällä reseptillä minulla tulee n. 8 sitruunaneliötä, mutta riippuen palojen koosta ja tavasta miten haluat ne tarjoilla, voi niitä tulla suupalan kokoisiksi leikattuina kuusitoistakin. :)

    Valmistusohje:
    1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen
    2. Pehmennä voita hiukan mikrossa ja sekoita fariinisokeri pehmenneen voin joukkoon lusikalla
    3. Lisää voin ja fariinisokerin joukkoon kaurahiutaleet, vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola
    4. Sekoita taikina murumaiseksi seokseksi joko lusikalla tai halutessasi käsin
    5. Vuoraa n. 20x20 cm vuoka leivinpaperilla tai itse käytän samaa vuokaa kuin makaronilaatikolle eli suorakaiteen muotoista, korkeudella ei ole suurta merkitystä
    6. Painele hieman yli puolet muruseoksesta vuon pohjalle leivinpaperin päälle ja jätä loput muruseoksesta odottamaan
    7. Sitten tehdään täyte eli sekoitetaan kondensoitu maito, sitruunanmehu ja raastettu sitruunankuori
    8. Kaada täyte vuokaan painellun muruseoksen päälle
    9. Ripottele loput eli sivuun odottamaan otettu osa muruseoksesta täytteen päälle vuokaan
    10. Laita vuoka uuniin ja paista 175 asteessa 20-25 minuuttia
    11. Laita vuoka jääkaappiin kun se on hieman ensin jäähtynyt ja leikkaa haluamasi kokoisia paloja vasta kun olet tarjoamassa
    12. Säilytä muutoin jääkaapissa näitä leivonnaisia, jotta pysyvät hyvinä ja ne ovat parhaita hieman viileinä
    Ja eikun nauttimaan :)

    sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

    katkarapu skageneita kehiin... :)

    Joo elikkäs taas on vierähtänyt pitkä tovi ennen kuin olen ehtinyt kirjoittaa reseptejä blogiini. Mutta nyt näin kesän kunniaksi lupaan, että kirjoittelen blogiani ahkerammin jatkossa.
    Jonossa on jo oiva kasa reseptejä, jotka odottavat kokkeja ja jakamista. Joten ei muuta kuin kirjoittelemisiin ja jakoon vaan :)
    Tästä se jatkuu ja vieläpä kokeilemisen arvoisella ja todella maistuvalla, mutta nopealla reseptillä eli joidenkin mielestä toast skageneilla, toisten mielestä katkarapuleivillä ja minun mielestäni katkarapu skageneiden reseptillä (sillä itse suosin paahtoleivän sijasta saaristolaisleipää). Ja niin kuin sanotaan rakkaalla lapsellahan on monta nimeä, niin rakkaalla ruoalla on myös monta nimeä :) nämä käyvät hyvin vaikkapa iltapalaksi.

    Katkarapu skagenit:

    Ainekset:
    - Saaristolaisleipää (tai paahtoleipäkin käy), pakko näin turkulaisena kehua Rostenin saaristolaisleipää :)
    - 1 keitetty kananmuna
    - 1 prk eli 150g ranskan kermaa eli créme fraichéa
    - 2 rkl sinappia
    - 400 g katkarapuja sulatettuna
    - 1/2 dl hienonnettua tilliä
    - 1/2 dl hienonnettua ruohosipulia
    - 1-2 rkl sitruunamehua
    - ripaus mustapippuria
    - margariinia leipien voitelemiseen
    - tuoretta tilliä päälle

    Resepti:

    Ensin tehdään siis täyte:
    1. Keitä yksi 10 min kananmuna
    2. leikkaa leivästä sopivia siivuja tai ota esille paahtoleipiä
    3. kuori ja muserra haarukkaa apuna käyttäen kananmuna suurehkossa kulhossa, jonne koko täyte mahtuu
    4. lisää kananmunan joukkoon créme fraiché, sinappi, hienonnettu tilli ja ruohosipuli, mustapippuri sekä sitruunamehu
    5. lisää vielä joukkoon sulatetut katkaravut (vinkkinä katkarapujen sulattamiseen: kaada pakastimesta otetut katkaravut pussista siivilälle tai valutuskulhoon ja kylmää vettä päälle, niin kauan kun katkaravut ovat sulaneet)
    6. jos teet paahtoleiville, laita tässä vaiheessa leivät paahtimeen
    7. voitele leivät
    8. laita täytettä haluamasi verran leivän päälle ja tuoretta tilliä päälle


    Ja eikun nauttimaan :) tällä ohjeella tulee ainakin saaristolaisleipään tehtynä n. 12 kappaletta ja paahtoleipään tehtynä hiukan vähemmän, koska leipä on hieman isomman kokoinen.

    torstai 2. toukokuuta 2013

    Pitkäästä pitkäästä aikaa, mutta sitäkin herkullisemmalla reseptillä eli TIRAMISUn reseptihän se:


    Elikkäs onhan tässä tullut paljon kaikenlaista kokkailtua, suurimmaksi osaksi kuitenkin jo samoja ruokia, mitkä täältä jo löytyvätkin. Toki paljon on tullut muutakin kokattua ja niiden reseptejä lisäilen sitä mukaa kun on aikaa. Tässä noin viikko sitten leivoin tiramisua, joka on jokaisen ainakin kahvin ystävän herkku. Haastava toisaalta tekniikoineen, mutta suhteellisen nopea loppupeleissä hyytymisaikaa lukuunottamatta, ja jos vain astiat riittävät kaapissa. Toisaalta ainahan astioita voi välissä pestä, kuten itse jouduin tekemään. :D Ja vaikka tiramisuun valmistamiseen olevien aineksien lista on pitkä, niin tämän herkun kohdalla monta ainesta löytyy suurimmalla osalla jo kaapista, joten hintavakaan tämä kakku ei ole. Ja nyt sitten sen reseptin pariin :)

    Ainekset:

    Pohja:
    4 munaa
    1 ½  dl sokeria
    1 dl perunajauhoja
    ½  dl sokeroimatonta kaakaojauhetta, mutta normaali kaakaojauhekkin käy (nimimerkillä kokeiltu on :) )
    2 tl leivinjauhetta 

    Kostutus:
    vahvaa, sokeroitua maitokahvia

    Täyte:
    4 liivatelehteä
    200 g maustamatonta tuorejuustoa
    ½  dl sokeria
    2 munaa
    2 dl kuohukermaa
    2 rkl sokeroitua kaakaojauhetta eli ihan normaali kaapista löytyvä kaakaojauhe käy
    noin 3 rkl kahvilikööriä, itse käytin Chymos Café- likööriä 

    Pinnalle: 
    sokeroimatonta kaakaojauhetta, mutta hyvää tulee ihan normaalilla kaakaojauheellakin (itse käytin normaalia eli sokeroitua)

    Ohje:

    Pohja:

    1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen
    2.  Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
    3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vatkattujen munien ja sokerin joukkoon
    4. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista uunissa noin 6- 7 minuuttia
    5. Kumoa pohja sokeroidun leivinpaperin päälle
    6. Keitä vahvaa sokeroitua maitokahvia valmiiksi kostutukseen
    6. Leikaa hieman jäähtyneestä pohjasta halkaisijaltaan noin 24 cm irtopohjavuoan tai oman irtopohjavuokasi kokoinen ympyrä ja vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla pohjalta ja laita leikattu pala irtopohjavuoan pohjalle
    7. Kostuta pohja sokeroidulla vahvalla maitokahvilla

    VINKKI!: pohjan leikkaaminen on helppoa kun asetat irtopohjavuoan ´seinämät´ taikinan päälle (josta leikataan ympyrä), ja leikkaat veitsellä irtopohjavuoan reunojen ulkopuolelta. Pohjasta tulee juuri oikean kokoinen omaan irtopohjavuokaasi ja se menee tiiviisti irtopohjavuoan pohjalle, jolloin täytettä ei valu sivuille :)


    Täyte:

    1. Laita liivatelehdet likoomaan kylmään veteen noin kymmeneksi minuutiksi
    2. Vatkaa kerma vaahdoksi
    3. Erottele kananmunien valkuaiset ja keltuaiset eri kulhoihin
    4. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi, vaahto on valmista kun se ei kulho nurinpäin käännettynä putoa kulhosta lattialle
    5. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kevyesti, lisää joukkoon tuorejuusto ja kaakaojauhe
    6. Kuumenna likööri kiehuvaksi kattilassa ja liuota joukkoon vedestä puristetut liivatteet
    7. Kaada seos tasaisena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen
    8. Lisää lopuksi valkuaisvaahto ja kermavaahto täytteen sekaan, sekoita tasaiseksi
    9. Kaada täyte kostutetun pohjan päälle 

    Anna tiramisun hyytyä muutama tunti tai mielellään yön yli. Siivilöi pinnalle vielä kaakaojauhetta ennen tarjoilua ja irrota kakku vuoasta ja nosta tarjoiltavalle lautaselle tai vadille :) ja eikun maistelemaan :)

    Tässä vielä muutama kuva valmiista tiramisusta :)



    sunnuntai 6. tammikuuta 2013

    Heipähei taasen pitkästä aikaa!

    Olemme tehneet tässä nyt aikalailla samoja ruokia ehkä vain hieman erilaisilla variaatioilla ja siksi en ole nyt muistanut tänne kirjoitella tai pitänyt sen kummemmin hoppua. Meillä molemmilla on ollut nyt muutenkin kiireitä ja siksi on jäänyt, mutta jos tästä nyt taas jatkuisi tiviimmin :)

    Tein tuossa joululomalla yhden uuden juustokakun kahteenkin otteeseen ja ensimmäisellä kerralla se meni pieleen, mutta koska se onnistui toisella kertaa ja tiedän myös missä vika siis oli niin ajattelin sen nyt täällä jakaa vaikkei mikään halvin muttei myöskään kallein resepti ole. Eli tein joulun kunniaksi mausteisen glögikakun.

    Ainekset:

    Pohja:
    150g pipareita
    75g voita

    Täyte:
    4  liivatelehteä
    2 dl vispikermaa
    180g maustamatonta tuorejuustoa 
    1dl tomusokeria
    1/2 tl kanelia
    1/2 tl kardemummaa
    1 appelsiinin raastettu kuori
    3 rkl appelsiininmehua

    Pinnalle:
    4 liivatelehteä
    1 dl vettä
    3 dl glögiTIIVISTETTÄ

    Koristeeksi esim. kanelitamkoja tai pipareista jotain kivaa :)

    Ohje:

    Pohja:
    1. Murskaa piparkakut (käsin tai laita pussiin ja hakkaa esim. perunanuijalla)
    2. Sulata voi ja sekoita se piparimurujen joukkoon.
    3. Aseta leivinpaperi irtopohjavuoan (24cm) pohjan ja reunojen väliin ja painele pipariseos vuoan pohjalle tasaisesti.

    Täyte:
    1. Laita liivatteet kylmään veteen ja anna olla vähintään 10 minuuttia.
    2. Vaahdota kerma ja sekoita sen joukkoon tuorejuusto, tomusokeri ja mausteet.
    3. Kuumenna appelsiininmehu ja liuota hyvin puristellut liivatteet mehuun. Anna jäähtyä ja kaada seos täytteen joukkoon samalla sekoittaen.
    4. Kaada täyte piparipohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi ja laita hyytymään jääkaappiin vähintään 3 tunniksi.

    Pinta:
    1.  Laita liivatteet kylmään veteen ja anna olla vähintään 10 minuuttia.
    2. Kuumenna vesi kattilassa ja liuota hyvin puristellut liivatteet kuumaan veteen.
    3. Kaada liivateseos ohuena nauhana glögin joukkoon samalla sekoittaen. Anna jäähtyä.
    4. Kaada glögiliivateseos varovasti puoliksi hyytyneen kakun päälle, ettei juustotäyte ja glögipäällinen sekoitu.
    5. Hyydytä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.
    6. Koristele, tarjoa ja nauti :)

    HUOM! muistakaa käyttää glögitiivistettä eli se lasinen pullo. Ei onnistu juomavalmiista glögimehusta.

    Siinä nyt kuva valmiista mausteisesta glögikakusta :)

    keskiviikko 3. lokakuuta 2012

    Pastaa ja jauheliha/spagetti- kastiketta :)

    Tämä on helpoista helpoin ruoka. Nimittäin pastaa ja jauheliha/spagetti- kastiketta.

    Tämän ruoan ainekset:

    pennepastaa (ruokailijoiden määrän mukaan)
    sagettikastike- pussi (maggin, samantapainen pussi kuin lihapullamaustemix pussikin, josta tulee seuraavaan tekstiin kuva)
    jauhelihaa 400 g
    öljyä
    suolaa
    vettä

    Ohje:

    1. Ruskista jauheliha.
    2. Laita vesi kiehumaan pastaa varten.
    3. Kun jauheliha on ruskistunut laita spagettikastike- pussin kyljessä olevan ohjeen mukaisesti ja sekoita pussin sisältö sekaan.
    4. Veden kiehuessa lisää veteen ripaus suolaa ja loraus öljyä, sekä tottakai pasta.
    5. Anna molempien kiehua n. 10-15 minuuttia ja ruoka on valmista.















    Pikkupizzoja :)

    Tässä nyt lupaamani pikkupizzojen ohje. Mustikkapiirakan ohjeenhan olen jo laittanut, lisäsin sinne vain muutaman kuvan. Nyt siis pikkupizzojen ääreen.

    Pikkupizzojen pohjan aineet: (n. 40 kpl)

    200 g voita
    9 dl jauhoja
    2 1/2 dl kylmää vettä 
    1 pala hivaa

    Täytteet jokainen voi valita oman makunsa mukaan. Me laitoimme pohjalle paseerattua tomaattia eli saman asian ajaa tomaattimurska tai ketsuppi ja täytteinä käytimme kinkkusuikaleita ja juustoraastetta, sekä jauhelihaa ja juustoraastetta.

    Pikkupizzojen ohje:
    1. Nypi kulhossa voi ja jauhot, samaan tapaan kuin sarvien ohjeessakin.
    2. liuota hiiva kylmään veteen ja sekoita vesi-hiiva- seos nypityn taikinan sekaan.
    3. Anna taikinan kohota ja laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
    4. Ota taikinasta sopivan kokoisia paloja (suht.pieniä) ja pyörittele se käsissä palloksi. Paina pallo pyöreäksi lätyksi ja paina esim. lasin pohjalla keskelle ns. kuoppa jonne täytteet tulevat ja silloin reunat syntyvät. Voitele vedellä ja nostele pellille leivinpaperin päälle.
    5. Laita pohjalle esim. tomaattimurskaa ja haluamasi täyte kuten kinkkusuikaleita ja juustoraastetta.
    6. Laita pelti uuniin ja paista pikkupizzoja kunnes ne saavat kauniin värin n. 15 minuuttia.


    pikkupizzat uunissa
















    Valmiita pikkupizzoja, maistuvat paremmilta kuin näyttävät :)



    Tehtiimpä sitten mustikkapiirakka, kinkku-juusto- sarvia ja pikkupizzoja :)

    Olin tuossa viikko sitten kotona käymässä ja päätettiin sitten kaverin kanssa ensin leipoa kinkku-juusto- sarvia ja mustikkapiirakka. Pari päivää sen jälkeen tehtiin pikkupizzoja ihan vaan päähänpiston seurauksena, mutta en valita hyviä oli. :)

    Kinkku-juusto- sarvien aineet: (3x8=24 kpl)

    7 1/2 dl vehnäjauhoja
    200 g voita
    2 1/2 dl maitoa
    1/2 hiiva
    1 tl suolaa
    kinkkusuikaleita ja juusto täytteeksi

    Kinkku-juusto- sarvien ohje:

    1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Ota pelti esille ja laita siihen leivinpaperi.
    2. Nypi kulhossa jauhot ja voi. (Aluksi voi tuntua, että onko mahdolllista tai totta, mutta on se, kyllä se siitä alkaa helpottua ja muovautua taikinaksi)
    3. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoo ja sekoita suola maitoon.
    4. Kaada maitoseos nypityn taikinan joukkoon ja sekoita.
    5. Jaa taikina kolmeen osaan ja käsittele jokainen osio näin:
                                 1. Pyöritä palloksi ja kauli pyöreäksi tasaiseksi ympyräksi, n.0,5 cm paksuiseksi.
                                 2. Jaa ympyränmuotoinen taikina taikinapyörällä tai veitsellä kahdeksaan osaan eli ensin                                                                                              puoliksi, sitten taas puoliksi ja vielä nämä osat puoliksi, vähän niinkuin pitzan halkaisu kahdeksaan osaan.
                                  3. Laita täytettä (kinkkua ja juustoa) jokaisen kahdeksan taikinanosan sisään ja pyöritä leveämmästä päästä            kapeampaan päähän ja sulje rulla taivuttamalla se sarven muotoiseksi.
    4. Annan kohota pellillä hetken ja voitele kananmunalla tai vedellä ja paista uunissa 10-15 minuuttia.

    Uuniin menossa olevia sarvia













    Valmiita sarvia
    Mustikkapiirakan ja pikkupizzojen ohje tulee pian.

    Heipähei nyt taas pitkästä aikaa!

    Heipähei! Nyt on ollut niin kiireistä molemmilla, että kumpikaan ei ole ehtinyt päivittämään ruokia tänne. Nyt niitä onkin tulossa monta :) 

    Päivillä ei niinkään ole väliä, mutta kahden viikon sisällä näitä on tehty. En edes ilman kuvia muistaisi mitä on tullut tehtyä, mutta ensimmäisenä mainittakoon mustikkamuffinit.

    Mustikkamuffineiden aineet: (pitäisi tulla ohjeen mukaan n. 16 kpl, meillä tuli muistaakseni 9 kpl)

    100g margariinia
    1 dl sokeria
    2 kananmunaa
    2 1/2 dl vehnäjauhoja
    1 tl leivinjauhetta
    1 dl kermaviiliä 
    noin 2dl mustikoita

    Mustikkamuffinien ohje:

    1. Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
    2. Vatkaa margariini ja sokeri kevyeksi vaahdoksi (onnistuu ilman sähkövatkaintakin, nimittäin itse vatkasimme käsin, mutta siinä tarvitaan hiukan kärsivällisyyttä).
    3. Lisää munat yksitellen, edelleen voimakkaasti vatkaten.
    4. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää ne taikinaan. Sekoita lopuksi mustikat ja kermaviili sekaan.
    5. Jaa taikina joko 16 paperiseen vuokaan tai jos sinulla on niin metalliseen vuokaan, jonka voitelet margariinilla.
    6. Paista muffineita uunin keskitasossa noin 15 minuuttia.






    maanantai 10. syyskuuta 2012

    Kana-kermakastiketta ja riisiä, mozarella-persikkasalaatin kera ja mustikkapiirakka vaniljakastikkeen kera :)

    Heissulivei! Tämän tekstin jälkeen hiljenen hetkeksi n.viikoksi ellen sitten hairahdu tekemään täällä kotikotona eli vanhempieni luona edullista ruokaa. Älkää toki jättäkö seuraamatta, sillä uusia tekstejä saattaapi tulla avopuolisoni kirjoittamina.

    Mutta niin viime viikonloppuna meillä kävi vieraana hyvä/paras ystäväni ja ensimmäisenä päivänä teimme tortilloja, joiden ns. ohje täältä blogista jo löytyykin. Leivoin myös samana päivänä eli lauantaina herkullisen mustikkapiirakan, mutta kuvan unohdin ottaa. Se sitten seuraavalla kerralla kun mustikkapiirakan tekaisen. :)
    Ohjeen kuitenkin muistan ulkoa, joten sen voin kanssanne jakaa. Hieman hintavampi on tämä piirakka, mutta jos itse poimii mustikat ja tekee omenapiirakan kohdalla kertomani pohjan mukaan pohjan, niin tulee luultavasti halvemmaksi.

    Mustikkapiirakan ainekset:
    mustikoita n. 3 dl eli kaupasta yksi pakastepussi, oli muistaakseni jotain 2 euron luokkaa.
    pohjana joko murotaikina pakastealtaasta (n.2e) tai omenapiirakan kohdalla kertoman ohjeen muikainen itse tehty.
    kermaviili 0,55e
    kananmuna
    1/2 dl sokeria
    2 tl vaniljasokeria/vaniliinisokeria

    aineksia ei ole paljon ja ohje on todella simppeli.

    mustikkapiirkan ohje:

    1. laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
    2. voitele pyöreä vuoka.
    3. tee pohjan taikina/ sulata murotaikinaa mikrossa(vuoassa).
    4. kun taikina on valmis paineltavaksi vuoan pohjan muotoiseksi, niin voit lopettaa sulattamisen/ kaataa taikinan vuokaan. Muotoile taikina vuokaan niin, että teet siitä hieman reunoja piirakalle.
    5. levitä mustikat vuokaan tasaisesti taikinan päälle.
    6. sekoita kermaviili, kananmuna, sokeri ja vaniljasokeri keskenään ja kaada seos tasaisesti vuokaan mustikoiden päälle.
    7. laita piirakka uuniin ja anna sen paistua n. 20-30 minuuttia.

    ps. Tarjoiluvinkkinä: tarjoile piirakka jäätelön tai vaniljakastikkeen kera.

    kyseisessä mustyikkapiirakassa on seassa myös metsämansikoita.

    Vielä raaka mustikkapiirakka
    Toisena päivänä teimme ruoaksi kana-kermakastiketta ja riisiä, sekä mozarella-persikkasalaattia. Syöjiä oli kolme ja riisiä+ kana-kermakastiketta teimme yhdelle päivälle ja mozarella-persikkasalaattia hieman enemmän.

    Ainekset:
    riisiä
    kanaa (suikaleita, toki onnistuu myös suikaloimalla kanat itse)
    kermaa 2dl
    currya
    juustoa

    salaattiin:
    salaatti
    kurkku
    persikkaa (esim.tölkki)
    mozarellaa

    1. Laita riisien keitinvesi kiehumaan. (6dl)
    2. Laita kanat pannulle ja kypsennä ne.
    3. Kun vesi kiehuu laita sinne currya ja riisit sekaan (3dl). Sekoita riisejä välillä, etteivät ne pala pohjaan. Riisit ovat valmiita 10-15 minuutin päästä.
    4. Kun kanat ovat kypsiä kaada kerma joukkoon ja mausta se currylla.
    5. Lisää kanojen ja kerman joukkoon juustoa ja anna sen sulaa sinne. (itse käytimme pois juuston lopun)
    6. Kun riisit ovat imeneet kaiken veden ne ovat valmiita, silloin myös kastike on luultavasti valmista ja eikun syömään salaatin kanssa.

    Tältä se sitten näyttää lautasella:







    torstai 6. syyskuuta 2012

    Chicken and rice :)

    Tämmöstä eilen...

    Eli siis kanaa ja riisiä niinkun otsikkokin jo kertoo :)
    Eli siis riisit veteen riisipaketin kyljessä olevan ohjeen mukaan eli 3dl vettä,, kun vesi kiehuu listätään suola ja mausteet esim. curry ja sitten riisiä 1,5 dl ja tällä ohjeella riisiä riittää kahdelle ihmiselle.
    Kanaa sitten vain paistamaan, siinä menee se n. 10 minuuttia.
    Salaattina oli tällä kertaa tomaatti, salaatti, kurkku, kananmuna ja feta-salaatti.
    Tässä ny tämmöinen nopea katselmus eiliseen ruokaan :)


    Suklaapiirakka eli kaikkien tuntemat mokkapalat :)

    Veissulihei heissulivei!
    Leivoin tuossa viime sunnuntaina mokkapaloja, joista viimeinenkin meni suuhun eilen. :)

    Varmasti melkein kaikki ovat joskus leiponeet mokkapaloja. Nämä mokkapalat olivat hieman normaaleja vaaleampia.

    valmistusaineet:
    pohja:
    5dl vehnäjauhoja
    4 kananamunaa
    3 dl sokeria
    2 dl maitoa
    200 g voisulaa
    3 rkl kaakaojauhetta
    3 tl leivinjauhetta
    2 tl vaniliinisokeria

    kuorrutus:
    n. 4 dl tomusokeria
    50 g voisulaa
    5 rkl vahvaa kahvia (itse laitoin sellaista normaalia)
    1 rkl kaakaojauhetta
    2 tl vaniliinisokeria

    Ja reseptihän on:
    pohja:
    1. sulata rasva esim. mikrossa ja laita se jäähtymään. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
    2. vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi (suosittelen vatkaamaan sähkövatkaimella, jos ei halua ranteen olevan seuraavana päivänä kipeä kuten itselleni kävi)
    3. sekoita kuivat aineet keskenään  ja lisää ne maidon kanssa vuorotellen taikinaan.
    4. sekoita lopuksi voisula taikinaan ja kaada taikina leivinpaperin päälle vuokaan.
    5. paista pohjaa uunissa n. 15 minuuttia. 200 asteessa .

    kun pohja on uunissa voit tehdä kuorrutteen, sillä sen pitää hetken aikaa vetäytyä, jottei se ole liian juoksevaa levitysvaiheessa.
    kuorrutus:
    1. Sulata rasva.
    2. Sekoita muut ainekset keskenään ja sekoita tämä seos voisulan joukkoon kattilaan.
    3. Anna kuorrutteen jäähtyä esim. jääkapissa hetken aikaa.
    4. Kuorrutteen voi levittää kun se ei ole enää liian juoksevaa ja pohja on ehtinyt jäähtyä. (itse jäähdytin molemmat jääkaapissa.
    5. Hyvänä lisänä voit laittaa vielä mokkapalojen päälle nomparelleja. Ja eikun herkuttelemaan :)



    lauantai 1. syyskuuta 2012

    Lasagnea kehiin :)

    Heipparallaa! :)



    Tässä muutama päivä sitten teimme lasagnea ruoaksi niinkuin jo aiemminkin mainitsin.



    Tässä ainekset
    Tällaisesta pakkauksesta loihdimme sitten maukkaan ateria     kahdeksi päiväksi. Hinta on 1.95e + jauheliha (400g) 2.59e +   maitoa 3dl eli yht. n.4,54e (+ maito, jos sitä ei jääkaapista jo   muuten löydy).

      Lasagnen lisäksi teimme salaatin, jossa perusainesten lisänä oli kananmunaa ja raastoimme juustoa sekaan.



      Lasagnen resepti: (lukee kyllä selvästi myös pakkauksen kyljessä, eikä todellakaan ole vaikea)

    1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
    2. ruskista jauheliha, lisää joukkoon maito ja vesi, sekä kastikeainekset. Sekoita ja anna kiehua pari minuttia.
    3. Voitele suorakaiteen muotoinen vuoka (n.18x28cm).
    4. Levitä vuoan pohjalle n. 1/4 kastikkeesta, kolme lasagnelevyä ja jatka näin kerroksittain. Lasagnelevyjä on kolmeen kerrokseen ja kastiketta tulee riittää vielä päälimmäisen kerroksen päälle, siksi jokaiseen kerrokseen laitetaan n. 1/4 kastikkeesta. Ripottele pinnalle juustoraastetta.
    5.Paista uunin alimmalla tasolla 30-35 min ja anna lasagnen vetäytyä 10-15 min ennen tarjoilemista.

    Valmis lasagne näyttää suunnilleen tältä salaatin kanssa: (kuva on otettu vasta toisena päivänä, kun unohdin sen ensimmäisenä päivänä jolloin sen teimme. Kuva siis ei ole paras mahdollinen).


    keskiviikko 29. elokuuta 2012

    Perunoita, grillipihvit + salaattia

    Eilen ja tänään tosiaan vuorossa olivat grillipihvit, perunat ja salaatti.

    Salaattiin perusaineiden lisäksi laitoimme makaronia ja 3 kananmunaa pilkottuna.

     Version 1 grillipihveistä ja perunoista:
    Täysin kokeiluna pesimme ja pilkoimme perunat, laitoimme tilkan öljyä pannulle ja siitä sitten paistamaan. No tämän kokeilun seurauksena voin sanoa että ihan semii hyviä tuli lisäämällä aurajuustoa pannulle. Mutta silti sanoisin vinkkinä, että tehkää tarpeeksi pieniä paloja perunoista, jos teillä ei ole kantta käytettävänä pannun päälle. Silloin perunat voi jättää muhimaan miedolle lämmölle ja niistä tulee pehmeämpiä, mutta jos ei ole kantta niin kannatan viipaleita tai muuten pieniä perunoita, jotta ne eivät jää raa´aksi tai pala. grillipihvit sitten paistoimme normaaliin tapaan samalla pannulla :)

    Version 2 grillipihveistä ja perunoista:
    Tämä on se hieman normaalimpi eli perunat keitettynä ja grillipihvi pannulla paistettuna, kaveriksi lautaselle salaattia ja tadaa siinä on päivänruoka :)

    Grillipihvit maksoivat s-marketissa 3.29e ja paketissa oli 4 kpl.

    Lisää ruokaa! :)

    Tällä viikolla suunnitelmissamme on ollut syödä:
    Maanantaina vielä kalapuikkoja ja ranskalaisia, sekä salaattia niiden lisänä. Näin teimme.
    Tiistaina eli eilen pohjanmaalta tuomiamme perunoita, sekä wilhelm grillipihvit + salaattia.
    Keskiviikkona eli tänään samaa kuin eilen, mutta hiukan erilaisena kokonaisuutena.
    Torstaina eli huomenna ja perjantaina lasagnea ja salaattia. (josta ohje ja kuvia myöhemmin tänne)

    Maanantaina minulla oli vielä leipomisfiilistä jäljellä ja teinkin sitten sämpylöitä, joista tuli oikein maistuvia. Sämpylöitä tuli tuolla ohjeella 14 kpl:tta.

    Sämpylöihin ainekset: (s-market)

    puolikas hiiva, (kokonaisen hinta on 0.20e)
    1-2 rkl sokeria
    2,5 dl sämpyläjauhoja, 1.55 e pussi
    n.6 dl vehnäjauhoja
    2 tl suolaa
    3 dl maitoa
    2 dl vettä
    50 g margariinia
    1 kananmuna

    Valmistusohje:

    1. Lämmitä maito+ vesi kädenlämpöiseksi -> liuota hiiva siihen
    2. Lisää sokeri, sämpyläjauhot, suola ja kananmuna maito+vesi- hiivaseokseen.
    3. Lisää vehnäjauhoja kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista.
    4. Lisää margariini.
    5. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
    6. Anna taikinan nousta n. kaksinkertaiseksi.
    7. Tee taikinasta pötköjä, niin että käsittelet kerrallaan vain osaa taikinasta, ei kannata tehdä heti koko taikinasta tai se on ainakin vaikeampaa.
    8. Paloittele pötköstä oisia, jotka sitten pyörität sämpylän muotoiseksi eli hieman soikioksi.
    9. Laita pyöritellyt sämpylät pellille ja voitele vedellä (tai jos haluat niin kananmunalla).
    10. Laita pelti uuniin keskitasolle ja anna sämpylöiden saada kaunis väri (n. 15-20 min) ennenkuin otat ne pois.
    Sämpylät uunissa

    Sämpylät menossa uuniin
    Valmiita sämpylöitä




    Hellurei taasen! :)

    Nyt on ollut tässä niin paljon kaikkea ettei kumpanenkaan meistä ole ehtinyt tänne uusia tekstejä kirjoittaa, mutta nyt vihdoista viimein taas koitti sen aika :)


    Sunnuntaina tekaisimme ranskalaisia ja kalapuikkoja, joita söimme sitten maanantainakin :) Se on ainakin helppo, halpa ja hyvä kalaresepti, vieläkun kalaa olisi hyvä syödä ainakin kaksi kertaa viikossa. Kalapuikkojen hintaa en nyt osaa sanoa, mutta kalapuikkoja oli 28 ja kalapuikot olivat pakastealtaasta. Hintaa voin päivittää kun saan kyseisen kuitin käsiini. Mutta siis ranskalaiset vähän ennen uuniin ja uuni n. 225, hieman myöhemmin kalapuikot sekaan ja salaatin tekoon (esim. perusainekset+ aurajuusto ja kananmunia 3 kpl = kahden päivän salaatti kahdelle). Näin syntyy maistuva opiskelijaruoka, joka näyttää suunnilleen tältä:



    Olen kova leipomaan ja saimme kotoa mukaamme omenoita, tietysti omenapuun antimia. Joten päätin sitten vielä sunnuntaina iltapäivästä leipoa omenapiirakan. Piirakasta söimme kolme päivää (yht.8 palaa, sillä ensimmäisellä kerralla söimme kummatkin kaksi palaa :D). 

    Omenapiirakan ainekset: (prisma)


    Omenoita n. 2, jos pieniä kuten omenapuusta saamamme niin n. 3-, riippuen kuinka omenaista piirakasta haluaa. (0-2e)
    3 dl Vehnäjauhoja (alle 2 euroa pussi)
    1 1/2 dl sokeria 
    150 g margariinia tai voita 0.95e
    1tl vaniliinisokeria (voi korvata laittamalla hiukan enemmän sokeria) 1.25e
    1 tl leivinjauhetta 1.09e
    1 dl maitoa, hinta riippuen maidosta, itse käytän rasvatonta laktoositonta maitojuomaa (ingman) 1,63e
    1 kananmuna, 10 kpl 1.65e
    Omenapiirakan ohje:
    1. Voitele suurehko piirasvuoka ja pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
    2. Poista omenista siemenkota ja leikkaa omenat lohkoiksi (voit kuoria tai jättää kuoret, itse kuorin).
    3. Nypi kulhossa vehnäjauhot, sokeri ja margariini murumaiseksi seokseksi. Ota siitä 1 1/2 dl muruseosta pintaa varten eri astiaan.
    4. Sekoita kulhoon jääneeseen seokseen vaniliinisokeri, leivinjauhe, maito ja muna.
    5. Levitä taikina vuokaan ja aseta omenalohkot päälle. Ripottele pinnalle loput muruseoksesta. ´
    6. Paista omenapiirakkaa uunin keskitasossa n. 25 minuuttia.
             Hyvän lisän piirakkaan tuo sen tarjoileminen esim. jäätelön kanssa (hyla vanilja pingviini 1 l, 2.49e)! :)
    Omenapiirakka menossa uuniin








    Valmis omenapiirakka

    lauantai 25. elokuuta 2012

    Ja nyt takaisin reaaliaikaan...

    Nuo edelliset kirjoitukseni ovat olleet ns. vain katselmuksia menneeseen. Nyt koetan ehtiä päivittämään tänne suhteellisen reaaliaikaisesti ruokia, joita teemme, sillä silloin teillä olisi vielä mahdollisuus juosta samojen tarjoustuotteiden perässä kuin mitä olemme itse käyttäneet. Tai ihan vaan vuodenajasta riippuen tottakai käytämme ja koetamme suosia sen hetken niinkutsuttuja sesonkituotteita ja makuja. Toki varmasti enemmän tulee tehtyä vain normaaleja arkisia kotiruokia, mutta joskus voi hyvinkin olla että hairahdun kokeilemaan jotain täysin erilaista ja uutta, niin leipomuksissa tai arkiruuan parissa. :)

    Tänään tuli kokeiltua jauheliha-risottoa. Yleensä teen kana-risottoa, mutta koska kana on sen verran kalliimpaa, niin päätimme käyttää jauhelihaa. Jauhelihaa ostimme 600g (k-kauppa) 2,54e, mutta käytimme siitä vain noin puolet eli 300g (eli n. 1,27e). Eli risottoon kuuluivat: riisiä 3dl (hinnan päivitän kun saan kuitin käsiini), vettä 5dl, hernemaissipaprika-pussi ja jauhelihaa se n.300g + mausteet.

    Risoton valmistusohje:

    1. Ruskista jauheliha ja mausta se haluamallasi tavalla.
    2. lisää vesi ja riisit. Mausta vesi esim. carrylla. Riisi nimittäin ottaa sisäänsä makua vedestä, ei enää keitettynä. Keitä seosta niin kauan kunnes riisit ovat imeneet kaiken veden eli n. 15 minuuttia. (kannen alla riiseistä tulee pehmeämpiä, joten jos on pannu, johon mahdollista laittaa kansi päälle niin bravo, mutta onnistuu myös ilman kantta)
    3. Lisää hernemaissipaprika- pussi seokseen vähän ennenkuin riisit ovat valmiita, jotta ne ehtivät lämmetä.

    Päivän annos näytti tältä:

    Kun puhuin ettemme käyttäneet kaikkea jauhelihaa risottoon, niin vastaus kysymykseen: miksi emme? löytyy eilisestä ruoastamme, joka oli tottakai tortillat :) Tortillat voi olla joko kalliita tai sitten oman hintatason mukaan myös suhteellisen halpoja, mutta samalla maukkaita. Tarvitsee ostaa vain salaattivermeet, (jonka lopuista voit tehdä seuraavana päivänä salaatin), kermaviilin, dippipussin, jauhelihaa tai kanaa ja tortillapussin.

    Tortillojen ainekset ovat siis:
    (k-supermarket)
    jääsalaatti 100g 1,29e
    santa maria tex mex tortillat 8kpl 1,74e
    kermaviili 200g 0,55e
    dippipussi (taco) 1,09e
    jauheliha 600g 2,54 e, mutta periaatteessa vain 1,27e, koska käytimme tähän vain puolet.
    tomaatti (3kpl) 0.80e
    kurkku 0,72e

    eli yhteensä noin 7,46e, toki osa salaattiaineista meni seuraavan päivän salaattiin ja tortilloja jäi vielä toiseen kertaan. Ja lopun dipistä käytimme porkkanoiden dippaamiseen illalla. :)

    HUOM! Salaattiaineita jäi vielä seuraavan päivän salaattiin :)

    Ensimmäisiä ruokia part 2

    Tässä nyt sitten niitä RUOKIA :) Näiden viikkojen ja päivien aikana mitä täällä olemme viettäneet on tullut tehtyä vaikka ja mitä. Hyvänä, halpana ja terveellisenä aamupalavinkkinä mainittakoon puuro (mikrossa tulee nopeasti ja helposti, toki jos aikaa on niin onhan se maistuvampaa kattilassa keitettynä). Ensimmäinen ruokamme taisi olla ranskalaiset ja nakit + salaatti, tämäkin halpa ja helppo, toki lihapullat käyvät nakkejen sijasta hyvin. Itse kuitenkin valitsimme nakit, sillä Ikean lihapullat olivat tehneet tehtävänsä kahteen otteeseen, näin ollen vatsa kaipasi jo jotain muuta kuin lihapullia :) Seuraava ruoka, joka mieleeni juolahtaa on makaronilaatikko, teimme sitä kahdeksi päiväksi: 400g jauhelihaa, makaronia ohjeen mukaan neljälle (5dl)(keittämiseen vettä ja veteen suolaa), sekä munamaito kolmella kananmunalla eli 3 kananmunaa + 6dl maitoa ja mausteita maun mukaan, esim. grillausmaustetta jo jauhelihaan ruskitettaessa ja munamaidon sekaan yrttisekoitusta, paprikamaustetta ja grillausmaustetta. En osaa vielä sanoa paljonko kyseinen ruoka maksaa näillä ohjeilla, mutta ei se kamalan kallis ole. Voin ilmoittaa hinnan kun sen tiedän, kyseinen kuitti, josta sen näkisin on näet jo kaatopaikalla.

    Makaronilaatikon valmistusohje:

    1. keitä makaronit kypsäksi pussissa olevan ohjeen mukaisesti. Kun ne ovat kypsiä valuta vesi pois ja huuhtele makaronit.
    2. Ruskista jauheliha odotellessasi makaronejen kypsymistä ja mausta jauheliha  haluamallasi tavalla.
    3. Voitele vuoka ja sekoita jauheliha ja makaronit vuoassa sekaisin.
    4.Valmista munamaito sekoittamalla munat ja maito kierrevatkaimella kulhossa sekaisin. Lisää munamaitoon haluamasi mausteet ja kaada seos vuokaan. Halutessasi voit lisätä pinnalle juustoraastetta.
    5. Paista uunin alaosassa 200 asteessa n. 40 minuttia.

    Ja tältä se sitten näyttää salaatin kera lautasella: 




    Seuraavana ruokalajina mainittakoon uunimakkara, jokaisen kokin menulta se löytynee eli lenkkimakkara esim. hk:n siniseen vain viilto keskelle pituussuunnassa ja juustoa sinne, lenkkimakkara vuokaan ja vuoka uuniin. n. vartin verran uunissa ja it´s ready :) Ei maksa paljoa ja on todellakin helppo ruoka, kylkeen ranskalaisia tai jonkinlaisia perunoita (itsellä oli ns. omatekemiä lohkoperunoita, joiden ohje lihan yhteydessä eli seuraavassa kappaleessa) ja salaattia niin johan lähtee nälkä.

    Opiskelijat hoi, kyllä teilläkin on rahaa lihaan, ei ehkä siihen parhaaseen, mutta kun osaa kokata niin kasleristakin tulee hyvää :) K-ruokakaupoissa oli tarjouksessa kaslerpihvi rasia, jossa oli 5-6 pihviä ja maksoi n. 3 e. Ei paha, siitä söimmekin sitten taas kaksi päivää. Lisänä lautaselle teimme mozzarella salaattia (joka myös lisukkeena edellisen päivän ruoan kanssa), ja toiselle päivälle tonnikala-aurajuusto- salaattia (taisi mennä loppuun iltapalana). Ateriaan sai vaihtelua myös tekemällä molemmille päiville erilaiset perunalisukkeet. Olimme olleet juuri pohjanmaalla ja kävimme siellä perunamaalla hakemassa uusiapottuja matkaan. Niistä sitten loihdimme toiselle päivälle tavallisia keitettyjä perunoita ja toisena eli ensimmäisenä päivänä teimme potuista lohkoperunoita. Lohkoperunoita on helppo tehdä: pesee perunat, pilkkoo lohkoiksi ja laittaa kulhoon jonka pohjalle on tehnyt öljystä ja mausteista sekoituksen ( itse käytimme grillausmaustetta ja yrttimaustetta), sekoittaa mausteet ja öljyn tasaisesti kaikkien perunoiden sekaan, sitten vaan vuokaan ja uuniin n. 30 minutiksi ja hyviä tulee :)

    Tässä ovat nyt molemmat versiot liharuoista kuvina: 
    Kaslerpihvi + mozzarella-salaatti + keitetyt  perunat


    kaslerpihvi + tonnikala-aurajuusto- salaatti + lohkoperunat
    Siinä nyt ensimmäiset ruoat, joita täällä olemme tehneet :)


    Ensimmäisiä ruokia part 1

    Nämä ovat ruokia joita teimme ensimmäisillä viikoilla täällä uudessa kämpässämme. Teemme usein erilaisia salaatteja, joissa on perustana tomaatti, kurkku ja salaatti. Näin salaatista tulee nopeasti hieman erilaisia käyttämällä lisäksi: tonnikalaa, mozzarellaa, fetaa, kananmunaa tai mitä ikinä keksiikään. Kahden päivän salaattiin, kahdelle ihmiselle ainekset maksavat (k-kauppa): (Pirkka) jääsalaatti 100g 1,29e, tomaatti (3 pientä) 0,80e ja kurkku (suomalainen) 0,72e eli yhteensä 2,81 e. Yleensä ostamme ostoksemme keskitetysti s-ryhmän kaupoista, mutta juoksemme kyllä tarjousten perässä. :) Koetan laittaa aina jonkinlaista tietoa ruokien hinnoista, jotta tietäisitte minkä hinnan ruoista on kyse. Yleensä teemme ruokia kahdelle hengelle kahdeksi päiväksi eli ns. neljälle hengelle. :)

    Tässä nyt muutama kuva salaatista, jossa lisänä perusaineksiin on käytetty kananamunia ja oltermanni-juuston loppua:

    Iltapala (2 leipää + salaattia)